Hän ja se referoinnin ja näkökulman välineinä.

Kun välität toisen sanoja tai ajatuksia, pronomini voi auttaa osoittamaan, kenen näkökulmasta asia esitetään. Hän ja se eivät kuitenkaan muodosta yksinkertaista vastakohtaparia: tulkintaan vaikuttavat rekisteri, puhetilanne ja se, kenestä tekstissä on jo puhuttu.

1.Viittauskohde ja näkökulma ovat eri asioita

Pronominin tulkinnassa on kaksi kysymystä:

• Viittauskohde: ketä pronomini tarkoittaa?
• Näkökulma: kenen puhetta, ajatuksia tai kokemusta esitetään?

Nämä eivät aina ratkea samalla tavalla. Pronomini voi tarkoittaa henkilöä, jonka näkökulmaa ei parhaillaan seurata.

Näkökulmaa ilmaisevat pronominien lisäksi esimerkiksi referointiverbit, kuten sanoa, kertoa ja ajatella, sekä ilmaukset hänen mielestään ja hänen mukaansa.

2.Rekisteri ohjaa perusvalintaa

Kirjoitetussa yleiskielessä hän on tavallinen henkilöön viittaava pronomini. Monissa puhekielen muodoissa sama tehtävä kuuluu usein pronominille se. Puhekielen käytännöt vaihtelevat alueittain, puhujittain ja tilanteittain.

Ympäristö	Esimerkki	Tulkinnan lähtökohta
Neutraali kirjoitettu yleiskieli	Tapasin Oskarin. Hän oli kiireinen.	Tavallinen henkilöviittaus; ei itsessään osoita Oskarin näkökulmaa.
Arkinen puhe	Näin Oskarin. Se oli ihan väsynyt.	Monelle puhujalle neutraali henkilöviittaus.
Toisen puheen välittäminen	Oskari sanoi, että hän tarvitsee lepoa.	Hän tarkoittaa ilman muuta ohjaavaa kontekstia tavallisesti Oskaria, jonka puhetta välitetään.
Monikollinen henkilöviittaus yleiskielessä	Tapasin naapurit. He olivat kiireisiä.	He on tavallinen monikollinen henkilöpronomini.
Monikollinen henkilöviittaus arkisessa puheessa	Näin naapurit. Ne oli ihan väsyneitä.	Ne on monelle puhujalle neutraali; myös verbin yksikkömuoto kuuluu tässä puhekieleen.
Eläimet ja asiat yleiskielessä	Koira haukkui. Se halusi ulos. Avaimet löytyivät. Ne olivat taskussa.	Se ja ne ovat tavallisia viitattaessa eläimiin ja asioihin.

Myös monikossa ne → he voi merkitä siirtymistä referoitujen henkilöiden näkökulmaan: Naapurit soitti. Ne kuulosti väsyneiltä. Ne sanoi, että he tarvitsee lisää aikaa. Esimerkki on puhekielinen, ja he viittaa siinä naapureihin heidän oman ilmoituksensa lähteinä. Vaihtelu ei ole pakollista eikä kaikille puhujille yhtä luontevaa. Eläimestä käytetään myös pronominia hän esimerkiksi eläintä inhimillistettäessä; neutraalin yleiskielen perusvalinta on se.

3.Hän referoidun puhujan äänenä

Suorassa esityksessä puhujan omat sanat säilyvät. Epäsuorassa esityksessä persoonamuodot sovitetaan kertojan tilanteeseen.

Yleiskielen rakenteessa Mikko sanoi, että hän… käyttökelpoinen oletustulkinta on, että hän tarkoittaa referointiverbin subjektia eli Mikkoa. Muuhun henkilöön viittaava tulkinta tarvitsee tuekseen kontekstin. Oletustulkinta auttaa lukemaan, mutta ei takaa viittauksen yksiselitteisyyttä.

Kun hän viittaa henkilöön, jonka puhetta tai ajatuksia välitetään, käytöstä puhutaan logoforisena käyttönä. Huomio on siinä, että henkilö on referoidun puheen tai ajatuksen lähde.

Tämä tehtävä näkyy erityisen selvästi puheessa, jossa samasta henkilöstä käytetään muuten pronominia se:

Vaihtelu ei ole pakollista. Puhekielessä myös Sari sanoi, että se tarvitsee lisää aikaa voi tarkoittaa, että Sari puhui itsestään. Toisaalta yleiskielen hän voi esiintyä kaikissa näissä tehtävissä ilman erityistä näkökulman vaihtumista.

4.Hän ei takaa samaa viittauskohdetta

Referointiverbin subjekti on usein luonteva tulkinta pronominille hän, mutta kyse ei ole ehdottomasta kielioppisäännöstä.

Yleiskielessä tämä auttaa erottamaan kaksi henkilöä toisistaan. Kun edeltävässä lauseessa on mainittu sekä subjekti että toinen henkilö, tämä viittaa yleensä jälkimmäiseen, muuhun kuin subjektiin. Tämä on tällaisen kahden henkilön asetelman tulkintatapa, ei tämä-pronominin kaikkia käyttötapoja koskeva sääntö.

4.1Referatiivinen lauseenvastike täsmentää viittausta

Referatiivisessa lauseenvastikkeessa saman ja eri subjektin ero näkyy rakenteessa. Kun lähtijä on sama henkilö kuin sanoja, käytä tässä rakenteessa omistusliitettä -nsä ilman genetiivisubjektia. Kun lähtijä on joku muu, ilmaise hänet genetiivisubjektilla, kuten hänen tai Antin, ja jätä omistusliite pois.

Myöskään pronominin vaihtaminen muotoon se ei varmasti erottaisi Anttia Mikosta. Jos henkilöllisyys on tärkeä, ilmaise se suoraan:

• Mikko sanoi: ”Minä lähden huomenna.”
• Mikko sanoi, että Antti lähtee huomenna.

5.Ajatukset, eläytyminen ja kertojan vastuu

Referointi ei koske vain ääneen lausuttuja sanoja. Myös ajatuksia ja kokemuksia voidaan esittää henkilön näkökulmasta.

Muoto häntä toimii tässä kuten hän: sama pronomini taipuu lauseen vaatimaan sijaan. Näkökulman rajaa osoittaa ennen kaikkea ilmaus Liisa ajatteli, ei pronomini yksin.

Kaunokirjallisessa kerronnassa henkilön näkökulmaan voidaan siirtyä myös ilman selvää referointiverbiä:

Kysymys voidaan lukea Liisan omaksi ajatukseksi. Tulkintaa tukevat tilanne, kysymysmuoto ja sana koskaan. Häntä ei yksin tee jaksosta henkilön ajatusten esitystä.

Myös puhekielen hän voi saada esimerkiksi leikillisen tai ironisen sävyn, jos se poikkeaa puhujan tavallisesta pronominivalinnasta. Tällaista sävyä ei kuitenkaan pidä päätellä ilman kontekstia.

6.Tarkistuslista tulkintaan ja kirjoittamiseen

1. Tunnista rekisteri. Onko kyse yleiskielisestä tekstistä, arkisesta puheesta vai tyylitellystä kerronnasta?
2. Etsi mahdolliset viittauskohteet. Älä oleta, että pronomini tarkoittaa aina lähintä nimeä tai referointiverbin subjektia.
3. Etsi näkökulman merkit. Kuka sanoo, ajattelee tai kokee? Mitkä ilmaukset osoittavat sen?
4. Arvioi pronominivaihtelua. Se voi tukea näkökulman muutosta, mutta ei yksin todista sitä.
5. Poista haitallinen epäselvyys. Käytä nimeä, suoraa esitystä tai selvää lähdeilmausta. Kahden henkilön erottamisessa auttaa myös tämä; referatiivisessa lauseenvastikkeessa omistusliite ilmaisee saman subjektin.

Hän voi tuoda esiin referoidun henkilön oman äänen. Se voi olla täysin neutraali henkilöviittaus. Luotettava tulkinta syntyy aina pronominin, rekisterin ja kontekstin yhteispelistä.