Absoluuttiset rakenteet kirjallisessa tyylissä.

Absoluuttinen rakenne esittää tapahtuman rinnalla vallitsevan tilan tiiviisti: Hän seisoi ovella, kasvot sateesta märkinä. Kirjallisessa kerronnassa tällainen rakenne voi nostaa yksityiskohdan näkyviin selittämättä sen suhdetta tapahtumaan. Olennaista on erottaa rakenteen oma subjekti päälauseen subjektista ja arvioida, mitä tiivistäminen jättää lukijan pääteltäväksi.

1.Oma subjekti, yhteinen tilanne

Tässä tarkastellaan absoluuttisia rakenteita, joissa nominatiivimuotoinen substantiivilauseke ja sitä luonnehtiva ilmaus muodostavat verbittömän kokonaisuuden: kädet taskussa, katse maahan luotuna, ovi raollaan. Kokonaisuus ilmaisee tavallisesti päälausetta täydentävän olosuhteen tai tilan.

Lauseessa Hän seisoi kädet taskussa päälauseen subjekti on hän, mutta käsien sijaintia kuvaavan rakenteen subjekti on kädet. Rakenteen voi avata lauseeksi hänen kätensä olivat taskussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoittaja olisi vain poistanut valmiista sivulauseesta sanoja: kyseessä on oma vakiintunut rakennetyyppinsä.

Absoluuttinen ei tarkoita merkitykseltään riippumatonta. Rakenteella on oma subjekti, mutta sen tulkinta kytkeytyy ympäröivään lauseeseen.

2.Nominatiivi ja tilaa kuvaava osa

Rakenteen alkuosa nimeää tilan kantajan. Jälkiosa voi olla esimerkiksi paikallissijainen ilmaus, adverbi, adjektiivi tai partisiippi. Jälkiosan muoto määräytyy sen mukaan, millainen ilmaus kyseistä tilaa luontevasti kuvaa.

Rakenteen subjekti	Tilaa kuvaava osa	Kokonaisuus lauseessa
kädet	taskussa	Hän odotti kädet taskussa.
ovi	raollaan	Hän työskenteli ovi raollaan.
kasvot	kalpeina	Hän kuunteli uutista kasvot kalpeina.
katse	maahan luotuna	Hän seisoi katse maahan luotuna.
silmät	suljettuina	Hän kuunteli musiikkia silmät suljettuina.

Essiivimuotoisissa adjektiiveissa ja partisiipeissa luvun vastaavuus näkyy selvästi: kasvot kalpeina, silmät suljettuina, mutta katse luotuna. Paikkaa ilmaiseva sana ei sen sijaan mukaudu subjektin lukuun: sekä yksi käsi että molemmat kädet voivat olla taskussa.

3.Partisiippi kuvaa tilaa, ei omaa aikamuotoa

Absoluuttiseen rakenteeseen sopii usein passiivin TU-partisiipin essiivi. Se voi kuvata aiemman toiminnan tuloksena vallitsevaa tilaa: kirje avattuna, kädet sidottuina, katse suunnattuna oveen.

Partisiippi voi saada omia täydennyksiä: ilmauksessa katse suunnattuna oveen sana oveen liittyy suuntaamiseen, ei suoraan päälauseen verbiin. Laajennusten on silti pysyttävä helposti hahmotettavina. Pitkä partisiippiketju voi häivyttää juuri sen yksityiskohdan, jota rakenteella halutaan korostaa.

4.Olosuhde ei ole valmis syyselitys

Absoluuttinen rakenne jättää tapahtuman ja taustatilan välisen suhteen usein avoimeksi. Lukija voi tulkita tilan esimerkiksi toimintaa tukevaksi, haittaavaksi tai sen kanssa yllättäväksi.

Vertaa:

• Hän jatkoi matkaa jalat kipeinä. Kipu esitetään matkan rinnalla vallitsevana tilana.
• Hän jatkoi matkaa, vaikka jalat olivat kipeät. Myönnytyssuhde ilmaistaan suoraan.
• Hän pysähtyi, koska jalat olivat kipeät. Kipu nimetään pysähtymisen syyksi.

Ensimmäisessä virkkeessä myönnyttävä tulkinta on luonteva, mutta se syntyy sisällöstä. Absoluuttinen rakenne ei itsessään vastaa sanaa vaikka.

Myös ero temporaalirakenteeseen on säilytettävä: ikkuna avoinna kuvaa tilaa, kun taas ikkunan avauduttua sijoittaa päälauseen tapahtuman ikkunan avautumisen jälkeiseen aikaan. Jälkimmäinen ei ole pelkkä ensimmäisen muodollisempi vastine.

5.Sijoitus, pilkutus ja kirjallinen rytmi

Lauseen lopussa rakenne voi täydentää ensin mainittua toimintaa tai muodostaa kuvan viimeisen yksityiskohdan. Alussa se asettaa taustatilan ennen varsinaista tapahtumaa.

Absoluuttinen rakenne ei vaadi pilkkua vain siksi, että sen voi selittää kokonaisella lauseella. Kiinteästi päälauseeseen liittyvä rakenne kirjoitetaan tavallisesti ilman pilkkua. Irrallisemmaksi lisäykseksi tarkoitettu rakenne voidaan erottaa pilkulla.

Rakennetyyppi ei myöskään ole kauttaaltaan ylätyylinen: kädet taskussa kuuluu arkiseenkin kieleen. Kirjallinen vaikutelma syntyy etenkin sanavalinnoista, sijoituksesta ja siitä, kuinka näkyvästi rakenne pysäyttää kerronnan tarkastelemaan tilannetta.

6.Kirjoittajan tarkistuslista

1. Tunnista tilan kantaja. Kenen tai minkä tilaa rakenne kuvaa? Onko yhteys päälauseeseen lukijalle selvä?
2. Valitse luonteva tilan ilmaus. Älä pakota kaikkia jälkiosia samaan sijamuotoon.
3. Tarkista partisiipin tehtävä. Kuvaatko vallitsevaa tilaa vai haluatko kertoa erillisen tapahtuman ja sen ajankohdan?
4. Arvioi pääteltävä merkityssuhde. Riittääkö rinnakkainen kuvaus, vai pitääkö syy, ehto tai myönnytys sanoa suoraan?
5. Sovita rakenne tekstin rytmiin. Tiivistäminen kannattaa vain, jos yksityiskohta selkiytyy eikä huku rakenteisiin.

Absoluuttisen rakenteen vahvuus on samanaikaisen tilan tiivis kuvaus. Sen kirjallinen teho perustuu usein siihen, että lukijalle näytetään tilanne mutta sen kaikkia yhteyksiä ei selitetä valmiiksi.